Onnea synnyinmaa!

Onnea synnyinmaa!

Arvoisat veteraanit, kunnanjohtaja, Suomen naiset, miehet ja tulevaisuutemme rakentajat – lapset!

”Syksyl 1987 piänes kahre luaka ja keittola sivukoulus, Paviljonki krannis, Pori Musas, järjestettii itsenäisyyspäiväjuhla. Ekaluakkalaiset, me, istuttii eturivis esiintymisjärjestykses. Se oli koulutaipalee ensmäine juhla.”

Siitä alkoi kasvu ja ymmärrys kotimaata, Suomea, kohtaan. Kouluvuodet lisäsivät tietoutta ja arvostusta. Historian tunneista tuli mielenkiintoisia heti kun päästiin irti jääkaudesta ja keskiajasta. Kun opettelimme ulkoa Siniristilippumme –laulun sanoja, alkoi niiden merkityskin hiljalleen aueta:

Kuin taivas ja hanki Suomen, on värisi puhtahat.

Sinä hulmullas mielemme nostat ja kotimme kohotat, runoili Veikko Antero Koskenniemi.

Oli nostattavaa laulaa säkeitä, kun sitten myöhemmin, isommassa koulussa, juhlasaliin tuotiin liput airueiden saattelemana. Kunnioitus, maata, kansalaisia ja vapautta kohtaan kylvettiin jo lapsena.

Sotainvalidien Veljesliiton tunnuslauseena lukee ”Uhrin ansiosta lippu liehuu”.

”Mukulan isä kans naputeltii puisee lipputankoo pyäree laatta, misä luki juur nua sanat. Laatta laitettii paikkaa, misä se näkkyy ain, ko nostaa taik laskee lippuu. Jotaki suurt sihe liitty, vaikken iha kokonas ymmärtänykkä mitä. Sanat toistuu liputuspäiväst toisee, niist tullee osa juhlaa. Ommaa pihhaa pystytettii lipputanko hiljattai. Sihe kiinnitettää samamoine kyltti. Tänä itsenäisyyspäivän siin liahuu ensmäist kerttaa lippu. Uhrin ansiosta lippu liehuu”

Neljään sanaan kiteytyy ensisijaisesti talvi- ja jatkosodan hurjat ja kurjat, menetysten sävyttämät vuodet, itsenäisyyden säilyttäminen. Usein unohdetaan, missä oloissa Suomi itsenäisyytensä sai. Ajat olivat kriittiset Venäjän vallankumouksen ja keisarivallan kaaduttua. Suomen eduskunta jakautui kahtia. Samoja piirteitä löytyy meidänkin ajastamme. Me suomalaiset tuppaamme olemaan kuitenkin sellaisia, että vaikka olisimmekin eri mieltä, ollaan sitä sitten oman väen kesken ulkopuolisen uhan edessä. Se on osa suomalaista sisua.

Suomi oli kuitenkin itsenäistyessään jo edistyksellinen varsinkin tasa-arvoasioissa. Naiset olivat saaneet äänioikeuden jo yli kymmenen vuotta aiemmin, kolmantena maana maailmassa. Se loi pohjan ihmisarvolle ja arvostukselle niin työ- kuin perhe-elämässäkin. Sinun äänesi on yhtä arvokas kuin minun. Samaa henkeä on opetettu meille sotien jälkeisille sukupolville: sinun henkesi on yhtä arvokas kuin minun. Itsenäisyyspäivänä on aikaa tutkiskella arkeamme ulkopuolisen silmin. Elämän ei tarvitse olla alusta loppuun helppoa, kunhan ei kadota valoa kokonaan.

Tässä ajassa korostuu juuri naisten tasa-arvo, kun maahamme tulee muiden kulttuurien edustajia. Suomessa arvostus liittyy ihmiseen, iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Arvon kuulijat,

”Must tuskin koskaa olis tullu ammatikseni skriivaajaa, jolsen olis saanu ellää ja kasvaa satakuntalaisis mullis. Tehr vappaasti valintani, opiskel ja tehr tyät. Koskaa ei ol tarvinnu tosissas funteerat, et se tähre olis jääny jostaki paitsi, et onki flikaks kasonnu.”

Kun sitten Suomi jälleen vanheni ja täytti 80 vuotta, täyttyi yläasteen juhlasalin jokainen penkkirivi. Sain äidinkielen opettajalta käsikirjoitusapua juhlan juontoon ja lisäksi lainaksi kansallispuvun. Olin puvusta tohkeissani. Kun nyt olen täällä kansallispuvussani, olen kuin saapunut juurilleni. Itsenäisyyteen liittyy voimakkaasti kotiseutu, sen tunteminen, tunnustaminen ja kotiseuturakkaus.

”Mummu sano mul, et sovitas sitä. Mää soviti, eikä mikkää osa meinannu pyssyy pääl. Se oli ainaki kymmene nummeroo liika suuri. Mää sai se silti ennakkoperintön muistutuksel siit, et se o tuffa kans käyty Nakkilast ostamas joltaki rovvalt, joka o se Eurajoe opistos tehny. Nyttemmi mummu o haurattu ja puku o piänennetty passeliks.

Sukuselvitys kertoo, et sekä isän isän, et äiti pualelt tiä tua tän Eurajoel.

Isän isän äitin isä, Kaarlo Erland Isakson o syntyny Eurajoel saman vuan, ko Poris oli viimäne suurpalo 1852. Häne vanhempas olivat torppareit tääl ja äiti Maria Sofia vanhemmat oli kans eurajokelaisii. (Isak Johan Mattson Mäkilä ja Maria Sofia Johansdotter).

Isän äitin, tämä puvuomistajamummu, pualelt tarttee men kahreksa ja yhreksä polvee takaperi ko päärytää Mullila Tokilaa. Ympyrä sulkeutuu, ko nykyse huusholli vaikutusvallast pualet kuuluu eurajokelaisel housuparil.”

Jokaisen sukupolven jokaista osaa on tarvittu ja jokainen polvi on jättänyt merkkinsä maahan, kotiseutuun ja tuleviin sukupolviin.

Että me saamme nyt toteuttaa itseämme, harrastuksissamme ja töissämme. Että olemme vapaita tekemään itseämme ja läheisiämme koskevia päätöksiä. Että meillä on lupa tarttua lähellämme olevaa kädestä, kertoa, että välitämme siitäkin huolimatta, vaikka arki koittaa ottaa niskalenkkiä.

”Mää istu matalal penkil eturivis Musa Viipalekoulu itsenäisyyspäiväjuhlas. Suami o 70 vuare vanha. Sama ikkäine ko suuri sorajälkeine ikäluakka tänä vuan. Oma esiintymine o jo ohitte. Juur täsä hetkes tärkeint o väreilevä juhlatunnelma.”

Immi Hellenin sanoin toivotan kaikille hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää!

Kotipolkuja mä kuljen, joka kumpu tarinoi,

joka aho, aitovieri meille säveleitä soi.

Veikko reipas vierelläni, sisko kättä tarjoaa.

Ja kun katson kauemmaksi – siell´on suuri synnyinmaa.

 

Juhlapuhe Eurajoen kunnan itsenäisyyspäiväjuhlassa 6.12.2015 Eurajoen Yhteiskoululla.

1Kommentti
  • Aila Laihonen
    Kirjoitettu 12:03h, 07 joulukuun Vastaa

    Kiitos Elina hienosta puheesta, tuli tippa silmään monestakin syystä.
    On sinulla sana hallussa! Terveisiä Karrille!

Kommentoi