On uuden elämän aika

On uuden elämän aika

”Rohkeus on kummallinen sana. Siihen liittyy paljon uhmaa, mutta myös pelkoa. Ei ole rohkeutta, ellei tiedä mitä on pelko. Rohkeus ja luottavaisuus liittyvät myös toisiinsa. Lähiomaisen menettäminen herätti minut luottamaan elämään. Se herätti luottamaan siihen, että kaikki järjestyy lopulta aina. Asioiden järjestymisestä vain ei voi tietää, ellei käy pohjalla. Ellei ole joutunut välillä pesemään silmiään sisältäpäin.

Nyt olen rohkeampi kuin ennen. Luottavaisempi kuin ennen. Olen paljon miettinyt kevään aikana mitä olisi, jos juuri nyt rinnallani ei olisikaan ketään. Kesäkanttorini myötä olen myös rauhallisempi kuin ennen. Ellen minä jaksa, saan kaatua ja hän kantaa. Ellei hän jaksa, minä kannan.”

Kirjoitin tähän tapaan vajaat kolme vuotta sitten blogissani

Katselen ulos työhuoneeni ikkunasta. Suuri pihavaahtera on alkanut pudottaa lehtiä. Aavistus keltaista on jo nähtävissä. Tuuli pyörähtää ja tuo mukanaan sadekuuron. Juuri, kun olen vaipumassa syviin ajatuksiin syksyyn ja talveen laskeutumisesta, sydänalassani potkaistaan.

On uuden elämän aika.

En ole suurilapsisesta perheestä eikä lähipiirissäni ole vuosikausiin ollut aivan pieniä lapsia. Kummilapseni, kultakimpaleet, ovat nekin jo kaikki vähintään koululaisia. Kerran elämässäni olen vaihtanut kakkavaipan. Siitä tulee tänä syksynä kuluneeksi kahdeksan vuotta. Se tapahtui erään koivulalaisen kerrostalohuoneiston vessassa. Jännitti niin, etten muista tapahtumasta mitään. Valokuva todistaa kuitenkin tapahtuman todeksi.

Koska tapahtumat kolmisen vuotta sitten ovat lisänneet siviilirohkeuteni määrää, olen samassa rytäkässä oppinut luottamaan luonnon kiertokulkuun. Vaikka minä mitä haluan, tapahtuu asiat omalla painollaan, niin kuin se minun elämässäni on määrätty. Huolimatta siitä, että kaikkea ei sillä hetkellä ymmärrä ja sieluun voi jäädä jälkiä. Kun Kesäkanttorini viritti keskustelua lapsenhankinnasta, jouduin itseni kanssa perimmäisten kysymysten äärelle. Haluanko lapsen? Haluanko äidiksi? Onko minusta siihen? Miten osaan, opinko? Jaksanko kantaa vastuun? Mitä jos kaikki ei menekään hyvin?

Tarpeeksi ajatuksia pyöriteltyäni oivalsin, että lapsen saaminen tuo luonnostaan mukanaan juuri nuo kysymykset ja koska meidät on pohjimmiltaan luotu lisääntymään, eikä vain tietokoneen jatkeeksi, luonto hoitakoon myös vastaukset kysymyksiini. Miksi en osaisi hoitaa lasta, kun miljoonat naiset ovat taidon oppineet?

Luonto antaa, ottaa ja hoitaa.

Sytytän kynttilän keittiön työpöydälle ja voitelen aamupalaleipää. Kupeissani jysähtää. Hei pikkuinen, teitkö kuperkeikan?

Lähellä olevista ystävistäni neljälle on tehty erilaisia hedelmöityshoitoja vuosien varrella. Se on ollut raastavaa seurattavaa. Surua, toiveita, luopumista, iloa. Kahden hoidot ovat tuottaneet toivotun tuloksen. Henkinen ja fyysinen kuormitus on ollut heille todella suuri. On tuntunut siltä, ettei omat tukemisen ja läsnäolon kyvyt riitä. Olen tiedostanut, että tilanteen tullen minusta ei siihen ralliin ole. Olen heikompaa tekoa kuin yksikään heistä. Senkin vuoksi lapsen hankinta mietitytti. Mitä jos seinä tulee vastaan? Vienkö karille toisenkin haaveet?

Meni toista vuotta ennen kuin testitikku näytti kahta viivaa, mutta näyttipä kumminkin. Ensin himmeästi ja ohjeiden mukaan vuorokauden kuluttua uudessa testissä täysin selvästi.

On ollut aikamoinen matka jo tässä vaiheessa. Paljon itsetutkiskelua, myös peilin kautta. Ai, voin näyttää tämmöiseltäkin? Ahaa, nyt en jaksakaan painaa aamusta iltaan jokaisena viikonpäivänä. Niin niin, olinkin unohtanut ottaa päiväunet. Paperi putosi lattialle, kevätjuhlaliikkein noukin sen joustavasti ja sirosti takaisin. Hikikarpalo kihosi otsalle. Hetkinen, en tarvitsekaan villatakkia yötä päivää! Voiko ihmisellä olla lämmin, jopa kuuma?

Pelko ja rohkeus vuorottelevat edelleen ja kenties tästä lähtien aina, elämäni loppuun saakka. Uskon silti, että siihen tottuu. Tai ainakin pelon ja rohkeuden suhde muuttuu rohkeuden viedessä voiton. Niin on käynyt aiemminkin, miksi niin ei kävisi myös nyt? On aika tutkia elämää aivan ruohonjuuritasolla. Siellä, mistä kaikki alku kumpuaa.

Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi pitkin vuotta on järjestetty erilaisia istutustalkoita, kuusia, mäntyjä, koivuja. Perheitä on kutsuttu yhdessä tekemisen pariin. Vanhapiian ja Kesäkanttorin huomaan syntyy jouluksi, itsenäisyyspäivän aikaan uusi taimi. Sekin on tehty Yhdessä.

19 Kommenttia
  • Tarja Airaksinen
    Kirjoitettu 13:03h, 10 syyskuun Vastaa

    Iloitsen kanssanne juhlavuoden ihanimmasta pienestä taimesta, ja valoa läheistenne sekä teidän kahden elämään päivittäin tuomaan

  • Kristiina Suutari
    Kirjoitettu 14:02h, 10 syyskuun Vastaa

    <3

  • Johanna / hellan ja viinilasin välissä
    Kirjoitettu 14:16h, 10 syyskuun Vastaa

    Voi miten ihania uutisia ❤️

  • Pia Rauhalammi
    Kirjoitettu 14:35h, 10 syyskuun Vastaa

    Paljon onnea ja peukutusta❤

  • Lampaluadon Mar
    Kirjoitettu 15:07h, 10 syyskuun Vastaa

    Hellu ❤️

  • Taina Mömmö
    Kirjoitettu 16:18h, 10 syyskuun Vastaa

    Onnea <3 Teille syntyy suurin lahja mitä voi elämältä toivoa <3 Liikutuin oli ihana uutinen <3 Tulet varmasti pärjäämään <3 Lapsi opettaa vanhempaansa ja välillä päinvastoin <3

  • Kaisu Pihlavisto
    Kirjoitettu 21:48h, 10 syyskuun Vastaa

    Rakkaasti onnea! Elämä on ihme!

  • Kati Mäenpää
    Kirjoitettu 22:07h, 10 syyskuun Vastaa

    Elina! Onnea ihan mahdottoman paljon, t. Kati

  • Taisto Huhtasalo
    Kirjoitettu 22:48h, 10 syyskuun Vastaa

    Näin Elli-mummun lapsenlapsena ja 4 vuotiaan Elman Ukkina tiedän, että odottaminen ja eritoten sen pienen ihmistaimen kohtaaminen ja hänen
    kasvamisensa seuraaminen ovat sykähdyttävää aikaa. Enkä voi muuta todeta, kuin sen, että me jousimiehet – minä 7.12., Elli 1.12..- olemme kaikki hienoja ja tavoiteltuja ihmisiä, jotka pärjäämme missä vaan.

    Paljon Onnellista Odotusta sinne Vanhalle Piiallle ja Kesäkanttorille!

  • Tarmo Tikka
    Kirjoitettu 08:08h, 13 syyskuun Vastaa

    Elämän onnea!

Kommentoi